Tannhäuser-produktion iso pyörä lähti pyörimään tämän viikon maanantaina, kun näyttämöharjoitukset alkoivat. Solistit saapuivat kaupunkiin ripotellen, ja keskiviikkoon mennessä porukka oli koossa. Tämänkertainen ensemble on joka mielessä ihailtavan tasapainoinen. Laulajat tulevat hyvin juttuun keskenään, yhteishenki on toverillinen eikä joukossa ole pi**ipäitä. Vastaavalle tuottajalle, joka joutuu kuuntelemaan työryhmän jäsenten nurinaa ja kitinää, taiteilijan luonne on aivan yhtä tärkeä tekijä kuin hänen ammatillinen taitotasonsa.
Tannhäuserin ohjaaja Vilppu Kiljunen on ihana mies. Hän osaa olla raivostuttava, mutta kaikessa raivostuttavuudessaan hän on kerrassaan suloinen. Jos minulla olisi aikaa, istuisin seuraamassa näyttämöharjoituksia, sillä Vilpun poreileva energia, kielellinen ilotulitus ja leikkaavan nopea äly tuottavat tulokseksi kiehtovaa mind foodia. Oopperassa minua kiinnostavat eniten prosessit ja ryhmädynamiikka, ja Vilpun ohjaamat produktiot ovat hedelmällisiä näiden ilmiöiden tarkastelemiselle ja analysoimiselle. Vilppu koettelee vastapuolen rajoja, älyä ja sietokykyä, ja tämä kohtaamisten haastavuus, säröytyminenkin, paitsi häiritsee myös synnyttää jotakin odottamatonta, joka ensi hämmennyksen hälvettyä nousee pintaan ja yllättää monisäikeisyydellään.
Ennen tuottajan pestiä olen toiminut oopperaproduktioissa kääntäjä-tekstittäjänä, kuiskaajana ja ohjaajan assistenttina. Varsinkin kahdessa jälkimmäisessä tehtävässä ollaan aivan prosessin ytimessä, visioiden ja ihmisten kohtaamispisteissä. Harjoitukset ovat joskus kuin kaurapuurokattiloita, joissa ideamössöä sekoitetaan ja se kiehu, kuplii ja porisee, välillä kuohuu yli ja sitten taas rauhoittuu kypsymään miedolla lämmöllä. Ihmisten käyttäytymisestä, joukkojen johtamisesta ja vuorovaikutuksesta kiinnostuneelle oopperaproduktiot ovat ehtymättömiä havainnointikohteita.
Vastaavana tuottajana minä pyrin varmistamaan se, että tämä ideapuuro saa kypsyä maukkaaksi herkuksi. Sovittelemalla aikatauluja, yhyttämällä ihmisiä, ennakoimalla uhkia ja keksimällä nopeasti ratkaisuja yllättäviin ongelmiin takaan sen, että taiteilijat saavat tehdä työtänsä ilman turhia häiriöitä ja kukin oopperaproduktioon osallistuva taho – kuten valo-, ääni- ja näyttämötekniikka, orkesteri, solistit, kuorolaiset, puvustajat, maskeeraajat, kampaajat, markkinointi ja lipunmyynti – tietää, missä ainakin osapuilleen mennään. Pyrin haalimaan ja jakamaan informaatiota niin, että kaikki ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja prosessi etenee mahdollisimman saumattomasti. Kun yhden päivän aikana on sata pientä asiaa muistettavana ja hoidettavana, osa niistä väistämättä unohtuu muistikomeron nurkkaan; onneksi tiedonvälityksessä vastuu informaation saamisesta on – tai pitäisi olla – molemminpuolinen, ja joku avaa suunsa juuri oikeaan aikaan. Koska aloitin Tampere-talon tuottajana vasta vuoden 2011 lokakuussa, niin sanotusti liikkuvaan junaan, en vielä tunne kaikkia talon tapoja ja sitä, kuinka ”asiat on perinteisesti tehty”. Onneksi ympärilläni on ihania ja ammattitaitoisia kollegoita, jotka opastavat ja osaavat kysyä oikeat kysymykset juuri oikealla hetkellä.
Tästä Tannhäuserista tulee tyylikkään rouhea, ihmisyyden ytimeen luotaava analyysi kärsimyksestä, armosta, vapaudesta ja rakkaudesta. Onko mitään tärkeämpää?
Riitta Virkkunen
vastaava tuottaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti