Juhla planetaariossa

Tannhäuserin kenraalinäytöksen jälkeinen aamu on valjennut kauniin aurinkoisena täällä Tampereella. Ensi-iltaan on aikaa reilu vuorokausi ja on tullut aika vielä kerran käydä tarkkaan läpi kaikki se, mitä harjoituskaudella on tullut tehtyä. Sairastumiset nakersivat ensemblemme iskukykyä eilisessä harjoituksessa ja välillä tuntui, että kyseessä oli enemmänkin ilta kuntoutuskeskuksessa kuin viimeisen päälle onnistunut oopperaharjoitus matkalla kohti uljasta ensi-iltaa. Tosiasia on kuitenkin se, että harjoitukset ovat vain harjoituksia ja vasta esityksessä veri punnitaan.

Harjoituskausi pyörähti käyntiin heti helmikuun alussa ja itse saavuin jetlagin uuvuttamana suoraan USA:sta harjoitusten pyörteeseen. Vastaanotto työryhmän puolesta oli erittäin lämmin ja sään puolesta hyytävän kylmä. Vilppu Kiljusen energinen ohjaustyyli ei antanut jetlagin painaa minua liikaa ja teoksen valmistaminen eteni ensimmäisinä päivinä hyvää vauhtia eteenpäin. Solisteista suurin osa on suomalaisia, mutta joukossamme on myös ulkomaalaisia kollegoita, joiden johdosta työkielemme on vaihdellut sujuvasti suomen, ruotsin ja englannin välillä. Sujuvin kielenkäyttäjä on ehdottomasti ollut ohjaajamme Vilppu, jonka lause "In this place you have to be PERKELE.. Sitko...mitä se on englanniksi?...Kato...you know what I mean" kuuluu varmasti harjoitusperiodimme viihdyttävimpiin lauseisiin.

Oopperaesityksen valmistuminen etenee aina asteittain. Tärkeitä hetkiä ovat varsinkin ensimmäisten näyttämäasemointien teko, musiikillisten tempojen sopiminen kapellimestarin kanssa ja erityisesti ensimmäinen näyttämöharjoitus varsinaisessa näyttämökuvassa. Kapellimestari Hannu Lintu tuli mukaan harjoituksiimme toisella viikolla, mitä ennen hän oli jo erikseen harjoituttanut Tampere Filharmoniaa orkesteriharjoituksin. Hannun kanssa en ole ennen tehnyt yhteistyötä, vaikka nimi on minulle enemmän kuin tuttu, koska olemme kotoisin samalta seudulta. "Kyllä se Hannu Lintu on ihan hyvä kapellimestari, sikses" on lause, jonka voi kuulla monen raumalaisen sanovan ja suomennettuna se tarkoittaa sitä, että hän on todella taitava ja menestynyt. Satakuntalainen ei satakuntalaista superlatiiveilla kehu.

Kimmo Viskarin visualisoinnin tuloksena syntynyt näyttämökuva on saanut meidän tekijöiden suussa lempinimen "Kimmon planetaario". Omasta mielestäni se on visuaalisesti erittäin kaunis ja myöskin työnteon kannalta erittäin toimiva. Tekijälle itselleen on erittäin tärkeää, että voi luottaa näyttämötekniikan turvalliseen toimivuuteen. Omalla kohdallani tämän teoksen suhteen on olemassa vain yksi jännitysmomentti, joka on retkituolin kestävyys. Roolihahmoni Landgraf istuutuu yhdessä kohtauksessa retkituolille, joka jo ensimmäisissä harjoituksissa rätisi uhkaavasti. Parin harjoituksen ajan asiasta hiljaa valitettuani kollegani Petri Bäckström huomasi tuolin kyljessä lapun, joka kertoi kyseisen retkituolin olevan tarkoitettu korkeintaan 75-kiloiselle henkilölle. Tämän johdosta reilusti yli satakiloinen bassolaulaja sai seuraavan harjoitukseen vahvemmasta kankaasta tehdyn retkituolin, joskin pieni riski on yhä olemassa tämän uudenkin tuolin kanssa.

Ihan lopuksi haluaisin vielä kiittää koko työryhmää. Olo on kuin Oscar-puhetta pitäessä ja en varmasti muistaisi kaikkia nimiä luetellessa, mutta haluan sanoa, että Tampereella on ollut todella hienoa tehdä töitä. On ilo seisoa tällaisen työryhmän takana, jonka tiedän seisovan samalla lailla minun takanani niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Huomenna saamme viimein esittää ylpeänä kaikelle kansalle sen, mitä olemme tiiviisti harjoitelleet. On ensi-illan aika - Suuren juhlan aika!

Mika Kares
Landgraf