Rakas kuoropäiväkirja...

Ajattelin kirjoitella kuorolaisen kokemuksista ja tunnelmista kahden viikon harjoitusjaksolta 4.-15.2. Olen Jaakko Toiviainen, kakkosbasso Helsingistä. Tampereelle tulin aikanaan laulamaan Savonlinnan Oopperajuhlakuorosta, josta haettiin vahvistuksia vuoden 2007 Tampereen Oopperan Aidaan. Meitä helsinkiläisiä laulajia on kuorossa muutama.


4.2.
Pakkasta päälle 20 astetta. Ihme kyllä, juna oli aikataulussa, joten ehdin hyvin harjoituksiin. Ensimmäinen harjoitus ohjaajan kanssa. Jännittävää nähdä kuinka Vilppu Kiljunen ohjaa. Laulajakollegat, jotka ovat olleet hänen ohjaamissaan produktioissa, sanovat, että saattaa olla aika äksy sille päälle sattuessaan. Vilppu aloitti lämmittelemällä itseään ja kuorolaisia käymällä läpi Tannhauserin tarinan. Jo tuosta näki, kuinka syvällisesti hän oli tarinan sisäistänyt, tunteet nousivat pintaan. Tämä lupaa hyvää esitykselle. Vilppu saa paljon esiin tarinan merkityksistä.

Pitkä harjoituspäivä, käytiin läpi joukkojen liikkeitä lavalla, musiikki mukana. Kuten yleensäkin, ensimmäinen harjoitus näyttämöllä ilman nuotteja oli ainakin laulamisen osalta aika mielenkiintoista… Onneksi kokemus kertoo, että ensimmäinen näyttämöharjoitus on aina melkoinen katastrofi ja jatkossa homma saadaan varmasti kasaan myös musiikillisesti.

Aivan toisen näytöksen lopussa on mieskuoron laulullisesti vaikein osuus. Kaikki kahdeksan solistia ja kuoro laulavat yhtä aikaa ja jokainen omaa juttuaan. Ensi kuulemalta kuulostaa kaaokselta, mutta kun on kuunnellut kyseisen kohdan parikymmentä kertaa peräkkäin CD:ltä, alkaa kokonaisuus ja kuoronkin rooli kummasti hahmottua. Kuoroharjoituksissa äänien sisääntulot vielä onnistuivat kun Heikki Liimola oli johtamassa eikä solisteja ollut mukana, mutta esityksissä kapellimestari ei taida pystyä antamaan kuorolle samalla tavoin impulsseja kun on orkesterikin samaan aikaan johdettavana. Tämä täytyy vaan saada selkäytimeen.

Omalle kohdalle osui erityistehtävä – saan olla miekkamiesten kuumakalle, joka ensimmäisenä ryntää Tannhäuserin kimppuun ja lannistaa hänet maahan. Näinhän se oli aikanaan armeijassakin – joukkueen pisimmälle iski aina nakki.

Iltapäivällä harjoittelua solistien kanssa. Jotkut lauloivat tässä vaiheessa vielä markkeeraten, mutta huomasi että hienoja ääniä on miehityksessä. Yhteistyö Vilpun kanssa alkoi oikein hyvissä merkeissä, tykkään hänen tyylistään.

Lavastus voi olla ongelmallinen naisille, joiden pitää kävellä jyrkkää pintaa korkokengissä. Toivottavasti esityksessä ei tule liukastumisia.


7.2.
Jännittävä ensimmäinen tapaaminen ja ensimmäinen musiikkiharjoitus kapellimestari Hannu Linnun kanssa. Linnulla on tiukan kapun maine. Toivottavasti nyt osataan, muuten hävettää paitsi omasta myös Heikin puolesta. Edellinen harjoitus tökki aika pahasti. Huoli osoittautui turhaksi. Kuoro teki hyvää työtä ja Lintu oli selvästi tyytyväinen kuulemaansa. Saatiin tosin vielä laulaa nuoteista. Kyllä tästä hyvä tulee. Solisteista huomiota kiinnitti basso Mika Kareksen upeat ylä-äänet. Kunpa saisi omassa laulamisessaan kropan samalla tavalla mukaan!

Kotimatkalla miellyttävä yllätys. Samaan junanvaunuun asteli kuoronjohtaja Heikki, jolla on kuluvalla viikolla projekti Helsingissä. Matka sujui rattoisasti laulamisesta ja laulajista tarinoiden. Ihmeteltiin, kuinka Tannhäuserin roolin tenorit yleensä jaksavat kyseisen osan, niin raskas sen laulullisesti täytyy olla.

Heikki Liimola on kuorojohtajien parasta A-ryhmää. Yhtä aikaa leppoisa ja tiukka. En ole nähnyt hänen koskaan todella hermostuvan vaikka aihetta olisi matkan varrella varmasti ollut. Vastaansanomaton ammattitaito ja hieno psykologinen silmä, kuinka käsitellä kuoroa (nimim. toisenlaistakin kuoronjohtamista nähnyt). Vakuuttaa osaamisellaan ja omistautumisellaan asialle.


8.2.
Juna puoli tuntia myöhässä, jäi kahvit kanttiinissa juomatta. Käytiin läpi liikkumisia näyttämöllä, jotakin muistettiin, jotakin oli unohdettu. Kertaus on opintojen äiti. Aikamoista tunteiden vuoristorataa nämä ensimmäiset harjoitukset. Edellisen harjoituksen jälkeen oltiin tyytyväistä poikaa, tämänpäiväinen harjoitus taas osoitti, että paljon kotiläksyjä on vielä tehtävä ennen kuin kaikki tulee selkäytimestä. Onneksi aikaa on riittävästi.

Taisin hieman ylireagoida sysätessäni Tannhäuserin maahan teloitettavaksi. Arvon amerikkalaistenorimme Richard Decker ravisti siihen malliin käteni irti olkapäästänsä. Lupasin vähemmän kiihtynyttä toimintaa jatkossa.

Harjoituksissa tilannehuumori kukkii. Tällä kertaa Hannu Linnun kapellimestarin pallilta käsin.


11.2.
VR ei petä: nyt päästiin jo 45 minuutin myöhästymiseen aikataulusta. Kanttiinikahvit jäi tälläkin kertaa juomatta.

Tänään harjoiteltiin mieskuoron liikkumista lavalla pyhiinvaeltajakohtauksessa. Ohjaajan metodi on aika luova. On ajatus, miltä näyttämökuvan tulisi näyttää, mutta jos vaikutelma ei olekaan toivottu, improvisoidaan paikan päällä toinen vaihtoehto. Kysymys on paitsi siitä miltä näyttää, myös miltä kuulostaa. Nyt jouduttiin alkuperäistä ideaa muokkaamaan, paitsi visuaalisen vaikutelman takia myös koska pyhiinvaeltajakulkueessa laulu ei kuulunut niin kuin pitää.

Oli ilo katsella ohjaajan, kapellimestarin ja kuoronjohtajan yhteistyötä. Kaikki panostivat yhdessä hyvän tuloksen aikaansaamiseen.

Wagner on säveltäessään todellakin ymmärtänyt laulajaa. Useimmille kakkosbassolle f1-nuotti on äänialan ylärajoilla. Saako sävelen tulemaan kunnolla ”täytehen äänehen” vai tuleeko kukko vai vaan lämmintä ilmaa. Kovin monessa teoksessa kakkosbassoa ei vedätetä noin korkealle, mutta silloin kun se tapahtuu on laulajan kannalta tärkeää, kuinka säveltäjä on osannut kirjoittaa tuota f1:ä edeltävän osan ja mitä vokaaleja käytetään. Joissakin teoksissa uhkaa rimakauhu, mutta Wagnerpa on osannut säveltää pyhiinvaeltajakuorolle korkeata nuottia edeltävän ”…schieden er geht…” niin, että f1 tuntuu melkeinpä helpolta.

Useamman vaihtoehdon jälkeen ohjaaja ja kapu löysivät kuin löysivätkin oikean balanssin näyttämökuvan ja musiikin välille. Tästä on hyvä jatkaa.


13.2.
Juna yllättäen aikataulussa, kahvitkin ehdittiin juoda. Harjoiteltiin loppukohtausta. Vilppu osaa todella ottaa väen mukaansa, on yhdessä tekemisen meininki. Naisten kuoron osuudesta loppukohtauksessa tulee vavahduttava, sekä laulamisen että näyttämökuvan kannalta.

Kuorokoordinaattori ehdotti yhtä ylimääräistä lauluharjoitusta mieskuorolle. En pane vastaan. Vielä on hiomista, jotta mieskuoron osuus saadaan maksimitasolle, mukaan lukien omani.

Kapellimestari Lintu vaati kuorolta mieskuoron ääniin lisää kirkkautta. Pelaa hyvin Jaakko Ryhäsen joskus aiemmin mieskuorolle antamaan ohjeeseen: ”Basson tulee laulaa kuin baritoni ja baritonin kuin tenori.” Lisäsipä Lintu toisenlaistakin vaikeusastetta suoritukseen. Kun tuossa aiemmin kirjoittelin siitä kuinka (suhteellisen) helpoksi Wagner on tehnyt f1:n laulamisen bassoille, pitääkin tuo nyt kiekaista liikkeestä. Ei enää ihan helppoa. Ilmeisesti vaikeutus myös kuului, koska Lintu antoi luvan bassoille olla laulamatta f1:tä jos ei siihen kunnolla pääse. ”Tenorit hoitaa korkeat sävelet ja bassot matalat!”

Lavastus harjoituksissa edelleen viitteellinen, joitakin isompia elementtejä jo näyttämön takaosassa odottamassa paikoilleen siirtämistä. Jännä nähdä millainen asetelma tästä kehittyy.


14.2.
VR-rintamalta ei mitään uutta.

Harjoitus alkoi, kuten kaikki arkipäivän harjoitukset, äänenavauksella puoli kuudelta. Satunnaiselle ohikulkijalle kuoron äänenavaus saattaisi kuulostaa varsin erikoiselta touhulta: ”mmmm - nei ne nei nei nei – juo juo juo joo joo joo – troo joo joo – mmnn mmnn” ja muita onomatopoeettisia äännähdyksiä nousevissa ja laskevissa skaaloissa. Tarkoitus on tietenkin lämmitellä äänihuulet laulukuntoon, mutta meikäläiselle, ja varmaan monelle muullekin kuorolaiselle, äänenavaus on muutakin. Se on eräänlainen jopa meditatiivinen riitti, jonka aikana päivän kiireet ja huolet jäävät taakse ja mieli siirtyy oopperan ja laulamisen maailmaan.

Tänään harjoiteltiin taas koko toinen näytös, jossa kuoron liikkuminen näyttelee tärkeää osaa. Paljon on muistettavaa, missä kohdassa ja kohtauksessa milloinkin pitää olla milläkin puolella lavaa ja miten sinne siirrytään. Onneksi musiikki iskuineen on oiva muistamisen apuväline.

Kapu oli taas vitsikkäänä: ”Näkö-, ei kuulohavaintojeni perusteella lauloitte tässä kohdassa…” Ja solisteille: ”Katsokaapa musiikin tietosanakirjasta mitä pianissimo tarkoittaa!” Aivan täydellistä kuoron laulaminen ei vieläkään ollut, päätellen siitä, että kapun huulilta saattoi ajoittain lukea myös television jääkiekko-otteluiden rangaistusaitioiden tienoilta tuttua sananmuodostusta.

Omalle laulamiselle oli voimaannuttavaa nähdä, että solistitkin ovat ihmisiä. A capella -kohtaa harjoitettiin uusiksi, kun joku sävel jäi joltakin matalaksi. Mutta kyllä kahdeksan solistin ensemble sitten osasikin soida todella upeasti.

Jostakin syystä korvamato-orkesterikin soittaa nykyään pelkkää Tannhäuseria.


15.2.
Kanttiinikahvit ja herkullinen runebergintorttu, kuoron vakioeväs näinä päivinä. Perillä siis ajoissa, ei VR:n ansiosta (vartin myöhässä), vaan koska matkustin aiemmalla vuorolla.

Aloitettiin mieskuoron laulupätkän nauhoituksella. Tarkkaa puuhaa, aika monta kertaa piti ottaa uusiksi ennen kuin kelpasi. Saatiin myös viimeiset viilaukset saksan ääntämisessä.

Viimeinen näyttämöharjoitus ennen ensi viikon pukuharkkoja, vuorossa ensimmäinen näytös ja kolmannen näytöksen loppu. Nyt selvisi, mihin tarpeistonhoitaja tuolla aiemmin blogissa ilmoitti lammasta metsästävänsä. Hyvin oli metsästys onnistunut. Mukana myös paimenpojat, joiden laulun sävelpuhtaus antoi kuorolle hyvän benchmarkin.

Ohjaajalta alkoi selvästi päreen reunat ruskistua kun mieskuoro velttoili, ja nyt nähtiin sitä toisenlaistakin Vilppua. Vaikutus oli toki toivottu, ohjaajan energiapurkaus siirtyi kuoron käyttövoimaksi ja lopputulos oli sellainen kuin pitää.

Oopperakuorossa – samoin kuin kai missä kuorossa tahansa – laulamisen yksi motivaattori on yhteisöllisyys. Mieskuorossa tämä ilmenee hyväntahtoisena naljailuna ja kokkapuheina luppohetkinä. Se on mukavaa vastapainoa sille varsinaiselle tekemiselle eli laulamiselle, johon suhtaudutaan kaikella asian vaatimalla vakavuudella. Kovaa, mutta kivaa.

Lauantaina on sitten se kuoron omasta aloitteesta syntynyt ylimääräinen musiikkiharjoitus. Hyvä, että rimaa pidetään korkealla myös oma-aloitteisesti. Tulevalla viikolla aukeaa harjoitusten loppusuora, siirrytään siis puku- ja orkesteriharjoituksiin. Ensi-ilta maaliskuun ensimmäisenä jo siintelee mielessä (ja sen jälkeinen karonkka), mutta vielä on paljon hiomista edessä, harjoituksia on tiedossa jokaisena iltana ensi viikolla. Timantit syntyvät paineessa.

Jaakko Toiviainen
kuoron 2-basso